Make your own free website on Tripod.com

Valmistelut


25.8.2006 Tarkistettu KLM:n sivuilta varauksen tilanne ja tulos oli "Confirmed", joten hyvältä näyttää.

28.8.2006 Tänään oltu yhteydessä sähköpostitse Kaleva Travel -matkatoimistoon ja tiedusteltu Timon erikoisateriavarauksen tilanne. Saatu vahvistus sen voimassaolosta ja myöhemmin havaittu sama tieto myös Timon henkilökohtaisessa matkakuvauksessa. Matkatoimiston puoleen käännyttiin siinä vaiheessa kun haluttiin tietoa valitusta hotellista. Vaikka valitsemamme Simon's Town Quayside Hotel ei ollut heidän listoillaan niin he ystävällisesti lähettivät paikallisen agenttinsa tutustumaan paikkaan ja raportoimaan siitä. Tämä keikautti vaakakupin juuri Kaleva Travelin suuntaan. On sanottava, että tähän mennessä olemme saaneet ensiluokkaisen palvelun ja voimme suositella sitä muillekin Etelä-Afrikkaan - tai ainakin Kapkaupunkiin matkaajille.

29.8.2006 Palautin työkaverilta aiemmin lainaksi saamani Kapkaupungin esitteet, toki ensin kopioiden tärkeimmät tiedot. Tein myös pienen päivityksen lentokirjanpitooni, jossa on tiedot kaikista lennoistani. Muutamista puuttuu toki joitakin yksityiskohtia, mutta tiedän ainakin tarkasti omien lentojeni määrän, käyttämäni lentoyhtiöt, -kentät ja kahta lentoa lukuunottamatta myös konetyypinkin. En ole mikään himolentomatkustaja, mutta takana on kuitenkin jo 103 lentoa 22 eri yhtiön koneilla. Olen käynyt 43:lla lentokentällä ja tämä tuleva reissu tuo siihen yhden lisäyksen. En tiedä miksi aloin pitää kirjaa lennoistani, mutta kun sen kerran olen aloittanut niin aion jatkaa. Ja kun muutenkin seuraan lentoliikennettä niin on ainakin muodostunut käsitys kunnon koneilla lentävistä ja riittävän korkelaatuista palvelua tarjoavista yhtiöistä, tosin tiedän myös mitä välttää.

4.9.2006 Reilu kolme viikkoa lähtöön. Matkakuumatta tai ei, mutta reissu on mielessä melko usein. Tänään sain sähköpostiini vastauksen Simon's Townista. Olin lähettänyt paikalliselle melontareissujen järjestäjälle muutaman kysymyksen mahdollisesta melonnasta siellä. En toki ole suinpäin menossa merelle, jos sinne tulee mentyä lainkaan, mutta yhtenä mahdollisena aktiviteettina pidän sitä. Aika näyttää miten sen kanssa tulee lopulta tapahtumaan. Olen pyrkinyt haalimaan kasaan tietoa erinäisistä tekemisistä, mutta paikan päällähän kaikki vasta ratkeavat, sillä vaikka kuinka googlettaisin niin silti tietoni ovat puutteellisia. Parempi kuitenkin olla tietoinen mahdollisuuksista kuin päinvastoin. :)

11.9.2006 Matka viikkoa lähempänä. Näiden sivujen ulkomuoto muuttui aavistuksen kun sain valmiiksi rakenteen, jota tulen käyttämään päiväkirjasivujen kanssa. Koska sivut sijaitsevat ilmaisella paikalla, niin sivujen alussa on aina pieni mainosbanneri, jonka koodaus sekoitti sivujeni koodia, niin etten aluksi saanut haluamiani toiminteita käyttöön. Rakentamalla sivun koodauksen uusiksi sain "huijattua" palvelinskriptiä niin, että nyt systeemi toimii. Se on koekäytössä Etelä-Afrikan historiasta kertovalla sivulla. Siinä oleva pieni kuva aukeaa isommaksi kuvaa klikkaamalla ja sulkeutuu toisella klikillä. Näin tulevat toimimaan kaikki päiväkirjasivujen kuvat.

18.9.2006 Runsas viikko jäljellä ja "hommat hanskassa" ... ja hanskatkin vielä tallella :) Tällä viikolla pidämme Timon kanssa pienen pow-wow:n matkasta, jotta matkan alku menisi suunnitellulla tavalla. Matkan aikana tilanteet elävät, joten paikan päällä toimitaan sitten sekä ennakkolta hankittuihin, paikanpäällä saatuihin tietoihin että senhetkiseen tuntumaan nojautuen. Voisihan sitä yrittää tehdä aikataulun, mutta se olisi tuhoon tuomittu koska paikallisista olosuhteista ei ole paljonkaan tietoa ja kun aikataulu jostain kumman syystä lähes aina generoi kiireitä, niin miksi siis kiirehtiä lomalla kun sitä saa kokea normaalina arkena ihan tarpeeksi.

Klikkaa kuva isoksi
50 ja 100 randia.
21.9.2006 Nyt on sitten matkakassa vahvistunut erinäisellä määrällä Etelä-Afrikan randeja. Vinhan näköistä valuuttaa. Saamissani seteleissä on sekä leijonan, että luullakseni vesipuhvelin kuvia. Kääntöpuolella on sitten taiteilijan tyylitelty näkemys Pöytävuoresta. Käteistä rahaa tulee olla mukana vaikka korttikin on, sillä saamani tiedon mukaan ainakin polttoaineostokset on maksettava käteisellä.

Eräs toinen huomionarvoinen valmistautumisseikka on kansainvälinen ajokortti. Niin moni tietolähteeni puolusti sen hankintaa, joten tässä muutama viikko sitten kävin järjestämässä sellaisen itselleni. Minulla kun ei ole vielä tuota EU-mallista ajorttia vaan se vanha "aito" suomalainen niin oli järkevintä hankkia varmuudella Etelä-Afrikassa voimassa oleva korttikäännös. EU-kortti olisi todennäköisesti kelvannut sellaisenaan, mutta tästä suomalaisesta ei ole taetta. Tosin se on kelvannut tähän mennessä kaikkialla missä olen autoa vuokrannut. Timo hoiti tuon kansainvälisen kortin itselleen jo alkukesästä.

Etelä-Afrikan liikenteestä olen kuullut ja lukenut paljon kauhukuvia. Vasemmanpuoleisena se tuo pienen oman extrajännityksensä, mutta en epäile ettenkö selviäisi siitä. Selvisinhän aikanaan San Franciscon perjantain iltapäiväruuhkastakin ja silloin oli kyseessä ensimmäinen varsinainen ajoni ulkomailla. Se tosin oli oikeanpuoleinen, mutta olen pörrännyt vasemmanpuoleisessakin liikenteessä Kyproksella.

22.9.2006 Työkaverini ehdotuksesta lisätty laskuri pääsivun alalaitaan. Lisäyksen jälkeen sivut toimineet hieman hitaammin, mutta uskon sen kuitenkin johtuvan enemmän amerikkalaisten heräämisestä omaan päiväänsä. Koska sivut sijaitsevat jenkkipalvelimella, niin aktiivisuus siellä näkyy toiminnan hidastumisena täällä Suomessa. Seuraan kuitenkin sivujen nopeutta ja mikäli ne edelleen jatkavat hitaana niin saatan poistaa laskurin ainakin koemielessä tutkiakseni sen vaikutusta sivujen latautumiseen.


Päivitetty:
22.9. Hannu


Takaisin