MATKAPÄIVÄKIRJA - SUNNUNTAI 1.10.2006 Kirstenbosch



Aamun sää ei lupaillut hyvää kun hieman normaalia myöhäisemmän aamun aikana kurkisti ulos. Taivas oli harmaassa pilvessä. Vettä ei kuitenkaan satanut. Lämmin suihku tuntui hyvältä ja niinpä sitten raikkaina siirryimme alimman kerroksen Bertha's -ravintolaan aamiaiselle. Timo valitsi munakkaan (englantilainen aamiainen on tällä erää unohdettu) minun valitessani jugurtti ja hedelmäpitoisen aamiaisen. Lisäksi paahtoleipää, tuoremehua, kahvia ja teetä. Ravintolan ulkopuolella valmistautui joukko melojia koitokseensa ja lipuivat yksi toisena jälkeen kajakkeineen mereen häipyen laiturin taakse.

Aamiaisen jälkeen siirryimme tekemään sotasuunnitelmaa päivää varten kun yhtäkkiä lyhyt sadekuuro kasteli maiseman. Pilvirintama oli kuitenkin sen verran raskas että päätimme odotella sään selkenemistä. Liekö kuuro säikäyttänyt melojat mutta he palaisivat melko pian takaisin. Sää kuitenkin parani ja niinpä pakkasimme kamera-arsenaalin, nipun vara-akkuja, muutaman kartan, vesipullot ja muun tarvittavan mukaan ja ajoimme noin puolen tunnin matkan Kirstenboschin puutarhaan. Liput maksoivat 27 randia / henkilö. Portista sisään astuttuamme eteemme avautui mitä uskomattomin näkymä.
Klikkaa kuva isoksi
Strelizia.
Etuoikealla strelitzioiden (Strelitzia juncea) reunustama tie, taustalla pari korkeaa vuorenhuippua ja niiden etupuolella pitkin vuoren rinnettä nouseva puutarha, jonka 4500 erilaista kukkaa ja kasvia muodosti kävelyteineen harmoonisen kokonaisuuden jota on vaikea kuvailla sanoin, se pitäisi itse nähdä. Tästä alkoi lähes taukoamaton valokuvaus sillä vastaan tuli toinen toistaan hienompia kukkia ja kokonaisuuksia. Välillä kukkia kuvattiin makrolla "ihan millistä" välillä sitten taas kauempaa. Puutarhassa käyskenteli ihmisten lisäksi joitakin hanhia ja helmikanoja, joista viimeksimainituilla oli hyvin omalaatuinen tapa juosta.

Klikkaa kuva isoksi
Klikkaa kuva isoksi
Tällä hetkellä tuntuu vaikealta kirjoittaa puutarhavierailusta kovinkaan tarkkaa selvitystä, sillä se oli lähes jatkuvaa valokuvaamista ja luonnonkauneuden ihailemista. Timolla oli muutaman kerran kamera jopa kotelossa, tosin ei se siellä pitkään joutanut olemaan. Toivomme valokuvien kertovan osan siitä mitä saimme kokea. Kaikilla yli kolmellasadalla ottamallamme kuvalla emme kuitenkaan aio teitä rasittaa vaan saatte ihailtavaksenne suppean valikoiman kuvia. Meillä menee kuitenkin oma aikamme niidenkin valitsemisessa :) kun tarjottavaa on viljalti. Vaikka olenkin vieraillut puutarhoissa ulkomaita myöten (lomamatkoilla) niin mitään Kirstenboschiiin verrattavaa en kuitenkaan ole muualla kokenut. Puutarhan sijainti rinteessä luo sille ihailtavan hienon paikan, joka on osattu käyttää hyväksi. Itse puistohan on 528 hehtaarin kokoinen, tosin siitä vain 36 hehtaaria on avoinna yleisölle, mutta riittää siinäkin katsottavaa. Puutarha on yksi maailman 25 parhaimmasta luonnon monimuotoisuutta (biodiversiteettiä) esittelevästä paikasta ja Pöytävuoren ohella Kapkaupungin suosituimpia nähtävyyksiä.

Klikkaa kuva isoksi
Klikkaa kuva isoksi
Klikkaa kuva isoksi
Klikkaa kuva isoksi
Klikkaa kuva isoksi
Klikkaa kuva isoksi
Klikkaa kuva isoksi
Klikkaa kuva isoksi
Klikkaa kuva isoksi
Klikkaa kuva isoksi
Klikkaa kuva isoksi
Paluumatkalla pysähdyimme ostamaan Simon's Townin rautatieasemalta aikataulukirjan, sillä meillä on aikomus vielä tämän matkan aikana kokea etelä-afrikkalainen junamatkustaminenkin, vaikka sitä moni turistioppaan tekijä kauhisteleekin ja suosittelee välttämään. Rautatie kulkee False Bayn rantaviivalla ja junasta aukeaa hieno näkymä ylös vuorille. Kun keskustelimme asiasta respassa töissä olevan Jonathanin kanssa, niin hän piti junaa turvallisena etenkin päiväaikaan.


Takaisin